KILPAURA KOHTI KANSAINVÄLISTÄ KÄRKEÄ - tinkimätöntä työtä kohti tavoitteita
Elämänmuutoksia judon ehdoilla

Luukas on järjestellyt elämänsä urheilun ehdoilla niin, että asuu viikot Helsingissä ja harjoittelee pääkaupunkiseudun Urheiluakatemia Urheassa, jonne Suomen huippujudon valmennus on keskitetty syksystä 2021 alkaen. Vapaina hetkinään hän suuntaa edelleen Tampereelle toiseen kotiinsa ja jatkaa kauppatieteen opintojaan Tampereen yliopistossa. Luukas siirtyi syksyllä 2020 päävalmentaja Rok Draksikin valmennukseen ja on osa Suomen Judoliiton Top Teamia, jonka tähtäin on Pariisin 2024 olympialaiset. Muutto Helsinkiin mahdollistaa täysipainoisen harjoittelun huippuolosuhteissa ja osaavan ammattilaistiimin tukemana. Henkilökohtaisena fysiikkavalmentajana hänellä on edelleen Ville Pietilä, joka tukee Luukaksen omatoimista harjoittelua yhteistyössä päävalmentajan ohjelmaa täydentäen. 


































Kuvat: Ossi Pietiläinen (katso valokuvaajan sivusto). 

Luukas Saha - kohti kansainvälistä kärkeä

Luukas Saha on mustavöinen judoka. Hän aloitti säännöllisen judoharjoittelun 7-vuotiaana. Kilpajudo veti puoleensa ja innosti kehittymään ja oppimaan uutta. Erilaisten ominaisuuksien ja judotekniikan hiominen harjoituksesta, päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen on tuonut sitkeälle judokalle menestystä myös kansainvälisillä tatameilla jo juniorivuosista lähtien. Judossa edetään vyöarvoissa ja kyseessä on laji, jossa voi kehittyä koko elämänsä ajan. 

Luukaksen tavoitteena on aikuisten arvokisamenestys. Sitä kohti hän etenee päämäärätietoisesti. Hän on saavuttanut pronssia aikuisten EJU-turnauksessa ja pistesijan European Openissa. Huhtikuussa tähtäin on Euroopan mestaruuskisoissa 16.4.2021.


Top team eturivi: Rok Draksic, Luukas Saha, Elias Körkkö, Turpal Djoukaev, Emilia Kanerva 
Top team takarivi: Valtteri Olin, Martti Puumalainen, Roope Korhonen, Aku Laakkonen 
Kuvasta puuttuu myöhemmin tiimiin valittu Oskari Mäkinen.

Kilpaura alkoi 10-vuotiaana

Luukas Saha aloitti kansainvälisen judouransa 2010 kilpaillen ensin Pohjoismaiden, Baltian ja Keski-Euroopan kilpailuissa. Ensimmäinen kilpailu oli Berliinissä. Innokaana kilpailijana hän kiersi kaikki mahdolliset Suomen judokilpailut ja alkuvuosina kalenterissa komeili jopa 20 vuosittaista kilpailua. Kehittymishalu ajoi nuorta judokaa eteenpäin, vaikka harjoittelu olikin leikinomaista. Tuomarilisenssin hän suoritti 12-vuotiaana.


Ensimmäinen EJU Cup -turnauksen voitto

Luukas otteli ensimmäisen European Cupin (U18) sarjavoittoon 16-vuotiaana, Espanjan Fuengirolassa. Samana vuonna hän nappasi pronssia Teplicestä. Jo tuolloin Luukaksella oli takanaan mitaleja useista kansainvälisistä judokilpailuista eri Pohjoismaissa, Baltiassa ja Keski-Euroopassa. 


Aikuisten ikäluokan (seniorit) kilpailut

Luukas Saha kilpaili jo juniori-ikäisenä aikuisten sarjoissa kotimaassa ja Pohjoismaissa saadakseen kovempaa vastustusta ja kehittyäkseen. Juniorivuosien jälkeen hän siirtyi kilpailemaan alle 66 kg:n painoluokkaan. Vuonna 2019 hän kamppaili itselleen ensimmäisen aikuisten European Cup -mitalin Slovakian Bratislavassa. 

Matkalla menestykseen - vahvoja otteita lapsuudesta aikuisuuteen



Luukas Sahan judouraa tukemassa ovat:

Klikkaa alla olevaa logoa tai tekstiä, niin pääset yhteistyökumppanin sivuille. 
Mikäli haluat yrityksen tai organisaatiosi logon tähän, niin ota yhteyttä: taina.saha(at)gmail.com.



(r) 2021, All Rights Reserved by SahaJudo
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän